Joskus elämä tuntuu olevan pelkkää suorittamista ja selviytymistä. Stressaa, uuvuttaa, ahdistaa tai masentaa, ja usein on helpompi yrittää miellyttää muita kuin kuunnella omia tarpeitaan. Ehkä moni ei tiedä, kuka oikeasti olet, sillä omien heikkouksien paljastaminen on todella pelottavaa.

Ehkä silti toivot, että voisit olla vapaammin oma itsesi? Kuulua joukkoon ja voida paremmin. Luottaa itseesi.

Elämänmuutokset ja ongelmien ratkaiseminen vaativat tukea ja kannattelua. Pelkkä keskustelu ja ongelmista puhuminen saattaa kuitenkin tuntua riittämättömältä: Ehkä et koe tulevasi kuulluksi, tai tilanteesi pukeminen sanoiksi tuntuu kerta kaikkiaan ylivoimaiselta. Tai ehkä olet oppinut jo erinomaisen hyväksi analysoimaan itseäsi, mutta voit silti edelleen huonosti. 

On muitakin tapoja työstää ongelmia…

Tunteet ja tarpeet ovat monesti sanojen tavoittamattomissa. Kun keskustelun lisäksi opettelet hyödyntämään luovuutta sekä kuuntelemaan kehoasi ja sisäistä viisauttasi, opit tuntemaan itsesi paremmin, vapautat voimavaroja ja pystyt saamaan aikaan pysyviä muutoksia. 

Olen Anni Laine, musiikkiterapeutti ja hyvinvointivalmentaja, ja autan sinua musiikkia ja hoitavaa ääntä hyödyntäen avaamaan tien kevyempään oloon. 

Musiikillista osaamista et tarvitse – olet tervetullut sellaisena kuin olet!

AJANKOHTAISTA:

Tasapainota ylivirittynyt hermosto

Kun olet uuvuksissa ja usein aivan loppu, mutta et silti saa nukuttua ja levättyä kunnolla, vihoviimeinen mitä tarvitaan on jonkun hyvää tarkoittavan neuvot hellittämisestä ja rauhoittumisesta.

Olet aivan varmasti yrittänyt.

Kun mikään ei tunnu auttavan, kasautuu uupumuksen päälle turhautunut neuvottomuus.

Kierteestä pääsee pois ottamalla avuksi ymmärrystä oman hermoston toiminnasta: tule oppimaan käytännön harjoitusten kautta kuinka hermostoa tasapainotetaan.

Pelkkä rentoutuminen ei nimittäin riitä!

Kirkkonummella sunnuntaiaamuisin alkaen 7.4.2024

Nainen nauttii auringosta niityllä
Anni on yksi lämminsydämisimmistä ja kärsivällisimmistä ihmisistä joita tunnen. Hän kuuntelee ja on läsnä niin että tuntuu kohdatulta ja ongelmat alkavat purkautua omassa mielessä, ihan vaan koska joku kuuntelee ja tukee.

Emilia, asiakaspalvelukoordinaattori

Kuulostaako tutulta?

Olen täällä sinua varten, jos tunnistat itsesi yhdestä tai useammasta näistä:

  • Kärsit uupumuksesta, ahdistuksesta tai masennuksesta
  • Uuvut muiden ihmisten tai yhteiskunnan odotuksiin
  • Sinulla on levoton ja vaikea olo ilman selkeää syytä
  • Haluaisit paremman yhteyden muihin ihmisiin
  • Kaipaat vahvempaa itseluottamusta

Jos lisäksi kokonaisvaltainen hyvinvointi puhuttelee sinua, olet oikeassa paikassa!

Tunnistatko itsesi...

Ota selvää sopivatko palveluni juuri sinulle

Mistä on kyse?

Musiikkiterapia ja hyvinvointi - näin se toimii

Palvelut

Tarjoan musiikkiterapiaa ja hyvinvointipalveluja - lue lisää

Musiikkiterapiaa Kirkkonummella

Tiedäthän sen biisin, joka kertoo juuri sinusta?

Musiikkiterapia on monipuolinen ja luova terapiamuoto, jossa hyödynnetään musiikkia tunnekäsittelyn tukena. Musiikki herättää tunteita ja auttaa käsittelemään niitä silloinkin, kun sanat eivät riitä.

Musiikkiterapia sopii kaikenikäisille ja on toimiva apu monenlaisiin mielenterveysongelmiin. Huomaathan myös, että 16-25 -vuotiaat voivat saada musiikkiterapiaa kelakorvattuna kuntoutuspsykoterapiana.

Terapiavastaanottoni on Kirkkonummen Masalassa hyvien kulkuyhteyksien varrella.

Sinun kanssasi on helppo olla. Ei myöskään mietityttänyt, millaisista asioista vaikka uskaltaisin puhua. Terapeutin kanssa pitääkin olla sellainen suhde, ettei tarvitse miettiä, kestääkö terapeutti kuulla ikäviä asioita tai miten hän vaikka suhtautuu niihin.

Ilona, opettaja

Hyppää sävelkulkujen matkaan

Ensimmäinen askel kohti parempaa oloa on rauhoittuminen ja hidastaminen. Maksuttoman äänimaljarentoutuksen avulla pääset rentoutumaan omalla kotisohvallasi milloin tahansa. Lisäksi pääset mukaan hyvinvointilistalle, jonka jäsenenä saat säännöllisesti sähköpostiisi tukea ja vinkkejä.



Sinun tekemä äänimaljarentoutus on kyl mun ykkössuosikki ❤Ihan sama millä mielellä aloittaa, niin lopussa on jossain nirvanassa! Kiitos 🙏❤️❤️❤️

Miia, hyvinvointiyrittäjä