Sano se sävelin…

Elämän ei tarvitse olla pelkkää selviytymistä

Kun esimerkiksi masennus ja ahdistus vievät ilon elämästä, ei tilanteesta löydy helposti ulospääsyä. Voi olla todella vaikea avautua asioistaan muille, ja keskusteluapu saattaa tuntua riittämättömältä. 

Tai ehkä sinulla on lähipiirissä nuori, joka tarvitsee kipeästi apua? 

Jos itse kärsit uupumuksesta ja stressistä, olet ehkä jo huomannut että muiden miellyttäminen omien tarpeiden kuuntelun sijaan johtaa umpikujaan. Mutta miten ottaa omat tarpeensa vakavasti?

Älä rajoita itseäsi sanoihin

Oli kyse sitten diagnosoiduista mielenterveysongelmista tai omasta tarpeesta saada lisää itseymmärrystä ja voimavaroja, musiikkiterapia ja musiikilliset hyvinvointipalveluni tarjoavat toisenlaisen lähestymistavan ongelmiin.

Kaikkea ei tarvitse heti pukea sanoiksi, vaan voit sanoa sen ensin sävelin, esimerkiksi jakamalla kappaleen, joka koskettaa. Musiikillista osaamista et tarvitse!

Anni on yksi lämminsydämisimmistä ja kärsivällisimmistä ihmisistä joita tunnen. Hän kuuntelee ja on läsnä niin että tuntuu kohdatulta ja ongelmat alkavat purkautua omassa mielessä, ihan vaan koska joku kuuntelee ja tukee.

Emilia, asiakaspalvelukoordinaattori

Tarvitsetko kuulijaa?

Olen täällä sinua varten, jos esimerkiksi:

  • Kärsit ahdistuksesta, masennuksesta tai uupumuksesta
  • Kaipaat helpotusta akuuttiin kriisiin tai kuormittavaan elämäntilanteeseen
  • Tuntuu, että elämässäsi ei ole tilaa sinulle itsellesi
  • Kaipaat vahvempaa itseluottamusta

Jos lisäksi tuntuu, että sanat eivät riitä, ja luovat sekä kokonaisvaltaiset menetelmät kiinnostavat sinua, olet oikeassa paikassa!

Olen Anni Laine ja toimin musiikkiterapeuttina Kirkkonummella. Otan asiakkaita vastaan myös etänä, joten olet tervetullut tutustumaan mistä päin maailmaa tahansa.

Tunnistatko itsesi...

Ota selvää sopivatko palveluni juuri sinulle

Mistä on kyse?

Musiikkiterapia ja hyvinvointi:
näin se toimii

Palvelut

Tarjoan musiikkiterapiaa ja hyvinvointipalveluja - lue lisää

Musiikkiterapiaa Kirkkonummella

Tiedäthän sen biisin, joka kertoo juuri sinusta?

Musiikkiterapia on monipuolinen ja luova terapiamuoto, jossa hyödynnetään musiikkia tunnekäsittelyn tukena. Musiikki herättää tunteita ja auttaa käsittelemään niitä silloinkin, kun sanat eivät riitä.

Musiikkiterapia sopii kaikenikäisille ja on toimiva apu monenlaisiin mielenterveysongelmiin. Musiikkiterapia perustuu tieteelliseen tutkimukseen ja on osa julkista terveydenhuoltoa. 

16-25 -vuotiaat voivat saada musiikkiterapiaan Kela-korvauksen. Muita asiakkaita otan vastaan yksityisesti.

Terapiavastaanottoni on Kirkkonummen Masalassa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Myös etäterapia onnistuu tarpeen mukaan.

Sinun kanssasi on helppo olla. Ei myöskään mietityttänyt, millaisista asioista vaikka uskaltaisin puhua. Terapeutin kanssa pitääkin olla sellainen suhde, ettei tarvitse miettiä, kestääkö terapeutti kuulla ikäviä asioita tai miten hän vaikka suhtautuu niihin.

Ilona, opettaja

Kokeile kotona!

Musiikkiterapia ja musiikillinen hyvinvointi on vahvasti kokemuksellista. Kokemuksellisuutta ei tavoita kokeilematta, joten olen tehnyt sinulle sekä rentoutuksen että kuormittavaa arkea keventävän minikurssin, jotta kokeileminen olisi mahdollisimman helppoa.

Äänimaljarentoutuksen avulla pääset rentoutumaan omalla kotisohvallasi milloin tahansa. Minikurssi puolestaan tarjoaa johdatuksen musiikin hyvinvointivaikutuksiin ja konkreettisia askelia niiden hyödyntämiseen omassa arjessa.

Voit tilata kumman tahansa tai molemmat alta. Pelkkä sähköpostiosoite riittää, en kerää muita henkilötietoja. Tilaus liittää sinut myös hyvinvointilistalle, jonka jäsenenä saat säännöllisesti sähköpostiisi tukea ja vinkkejä.

Maksuton äänimaljarentoutus

15 minuutin rentoutusäänite saman tien sähköpostiisi.

Nauti hoitavasta äänestä kotisohvalta! 


Minikurssi kuormittavan arjen keventämiseen

Musiikin hyvinvointivaikutukset omaan arkeesi viikossa: 6 askelta kohti kevyempää oloa.


Maksuton äänimaljarentoutus

15 minuutin rentoutusäänite saman tien sähköpostiisi.
Nauti hoitavasta äänestä kotisohvalta!


Minikurssi kuormittavan arjen keventämiseen

Musiikin hyvinvointivaikutukset omaan arkeesi viikossa: 6 askelta kohti kevyempää oloa.


Huomaathan tarkistaa roskapostikansion ja merkitä minut turvallisiin lähettäjiin, jos vahvistusviestiä ei kuulu.

Sinun tekemä äänimaljarentoutus on kyl mun ykkössuosikki ❤Ihan sama millä mielellä aloittaa, niin lopussa on jossain nirvanassa! Kiitos 🙏❤️❤️❤️

Miia, hyvinvointiyrittäjä

Muutama sana arvoista ja yhdenvertaisuudesta

Yhdenvertaisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ovat minulle tärkeitä arvoja.

Haluan tarjota työssäni kaikille turvallisen, syrjimättömän tilan ja vapauden olla peittelemättä tai anteeksipyytelemättä oma itsensä sukupuolesta, ihonväristä, toimintakyvystä tai uskonnosta riippumatta. Tiedostan ja tunnistan myös mm. seksuaalisuuden, sukupuolen ja ihmissuhteiden moninaisuuden, ja toimin myös arjessani parhaani mukaan näitä asioita kunnioittaen ja tietoisuutta edistäen.

Lue lisää arvoistani