Miten luottaa ihmisiin, kun perusturvallisuus on järkkynyt?
Trauman seurauksena on tavallista, että luottamus muihin ihmisiin heikkenee. Jos on tullut satutetuksi ja petetyksi, on luonnollista suhtautua varauksella muihin.
Sitä saattaa olla vetäytynyt ja varovainen, ja muihin turvautuminen muuttuu miltei mahdottomaksi. Yksin pärjäämisen tarve korostuu.
Tunnetko arvostelevat ja tuomitsevat katseet niskassasi? Jokainen naurahdus epäilyttää, mietityttää kenelleköhän ne on kohdistettu… Uskaltaako tuonne mennä mukaan?
Jos ikinä on tuntunut siltä, ettei kuulu porukkaan, veikkaan että nämä ajatukset ovat tuttuja.
Yllä lainattu kappale PMMP:n ja Kuumaan Haloo kertoo pimeästä ja kivusta. Mikä on se merkki, joka tarvitaan, kun ei näe enää valoa missään?
Tämä biisi on viime aikoina soinut paljon päässä, sillä olen asiakastyössäni sitä soittanut ja laulanut. Synkissä tunnelmissa liikkuvien lyriikoiden vastapainona kappale on nopeatempoinen ja jopa hilpeä.
Riippuu kuulijasta, miten sen kokee. Ehkä jännite musiikin päällimmäisen fiiliksen ja lyriikoiden välillä onkin juuri se, joka auttaa lähestymään kaikkea sitä vaikeaa?
Ajatusmylly käynnistyy heti aamusta. Kaikki ongelmat, kaikki toivottomuus ja tuska. Kaikki se hankala, mitä ajatellen kävi illalla nukkumaan.
Ja siihen päälle uutiset, some ja muu hälinä. Ei ihme, jos ahdistaa.
Mitä oikeastaan tarkoitetaan mielenterveysongelmista parantumisella?
Terveydenhuollossa potilaille asetetaan diagnoosit ja tarjotaan niihin sopivia hoitoja, kuten terapiaa. Sanalla potilas on kuitenkin tietynlainen kaiku.
Jos ihmistä kohdellaan potilaana, millaisin silmin hänet nähdään? Nähdäänkö ihminen vai diagnoosi?
Monesti jos on pitkään kärsinyt mielenterveysongelmista, ja etenkin jos tie terapiaan tai avun piiriin ylipäätään on ollut pitkä, sitä on alkanut itsekin sisäistää potilaan roolin. Sen, että on jotenkin rikkinäinen tai viallinen.
Onko terapiaan tulijalla silloin toivoa?
Näinä aikoina uutisten seuraaminen ei ole helppoa. Päivittäin saamme kuulla asioita, jotka järkyttävät ja ahdistavat. Jos olo on jo valmiiksikin vaikea, ei ihme jos tekee mieli käpertyä peiton alle piiloon näiltä asioilta.
”En ole uskaltanut kertoa näistä ajatuksista vanhemmille”
”Äiti luulee, että mulla on kavereita koulussa mutta oon aina yksin”
”Juttelen ChatGPT:n kanssa kun ahdistaa”
Esimerkiksi tällaisia asioita olen nähnyt nuorten sanovan, kun olen pitänyt vapaa-ajallani seuraa lähipiirin nuorille pelipalvelimilla. Aivan vieraankin, nimettömän aikuisen läsnäolo netissä saattaa saada nuoret kertomaan, että asiat eivät ole hyvin.
Kunpa saisimme kopin kaikista huonosti voivista nuorista!
Muutosten tekeminen elämään aiheuttaa helposti kärsimättömyyttä. Miksen ole jo perillä, moni kysyy. Ei Roomaakaan rakennettu yhdessä päivässä, vai miten se sanonta menee?
Oli miten oli, totta se on.
Jokin tässä nykyisessä maailmanmenossa houkuttelee hankkimaan isoja tuloksia nopeasti, ole kyse sitten rahasta, lihaksista, painosta tai mistä vain. Pitäisi puskea, heittäytyä ja voittaa.
Vastustan tätä kaikkea. Tulipahan sanottua.
Sen lisäksi, että tällainen mielenmaisema usein johtaa uupumukseen, se ei kerta kaikkiaan toimi. Tavoite karkaa jatkuvasti käsistä, eivätkä tulokset ole kestäviä.
Venyitkö yli omien rajojesi jotakuta toista varten? Tapahtuuko niin usein?
Mietin tänään, miten tärkeää on olla itsensä puolella. Ottaa omat tunteet ja omat olot vakavasti.
Usein on tosi helppoa vähätellä omia tarpeita, sinnitellä ja selviytyä. Monesti siihen on oppinut koko elämän ajan: olemaan se, johon voi luottaa ja tukeutua, vaikka sitten omalla kustannuksella.
Mutta onko sinulla paikkaa, jossa saat itse olla tarvitseva ja hukassa?
Juttelin asiakkaani kanssa hiljattain elämää rajoittavasta ahdistuksesta. Mitä kun oma mieli ei anna rauhoittua, keksii uhkakuvia ja rajoittaa toimintakykyä?
Monelta suunnalta kyseinen asiakas oli saanut ohjeeksi mm. erilaisia hengitysharjoituksia, mutta hän koki niiden vain pahentavan oloa.
Vaikka hengitysharjoituksista tosiaan on tutkitusti usein hyötyä ahdistuneisuuteen, ja pitkän uloshengityksen tiedetään rauhoittavan autonomista hermostoa, kaikissa tilanteissa hengitykseen keskittymisestä ei ole apua.
