Joka aamu sä odotat jostain merkkiä sulle saapuvaa
Sä et näe enää valoa missään, katselet metsää kaatuvaa

PMMP:n ja Kuumaan Haloo kertoo pimeästä ja kivusta. Mikä on se merkki, joka tarvitaan, kun ei näe enää valoa missään?

Tämä biisi on viime aikoina soinut paljon päässä, sillä olen asiakastyössäni sitä soittanut ja laulanut. Synkissä tunnelmissa liikkuvien lyriikoiden vastapainona kappale on nopeatempoinen ja jopa hilpeä.

Riippuu kuulijasta, miten sen kokee. Ehkä jännite musiikin päällimmäisen fiiliksen ja lyriikoiden välillä onkin juuri se, joka auttaa lähestymään kaikkea sitä vaikeaa?

Mitä oikeastaan tarkoitetaan mielenterveysongelmista parantumisella?

Terveydenhuollossa potilaille asetetaan diagnoosit ja tarjotaan niihin sopivia hoitoja, kuten terapiaa. Sanalla potilas on kuitenkin tietynlainen kaiku.

Jos ihmistä kohdellaan potilaana, millaisin silmin hänet nähdään? Nähdäänkö ihminen vai diagnoosi?

Monesti jos on pitkään kärsinyt mielenterveysongelmista, ja etenkin jos tie terapiaan tai avun piiriin ylipäätään on ollut pitkä, sitä on alkanut itsekin sisäistää potilaan roolin. Sen, että on jotenkin rikkinäinen tai viallinen.

Onko terapiaan tulijalla silloin toivoa?

Venyitkö yli omien rajojesi jotakuta toista varten? Tapahtuuko niin usein?

Mietin tänään, miten tärkeää on olla itsensä puolella. Ottaa omat tunteet ja omat olot vakavasti.

Usein on tosi helppoa vähätellä omia tarpeita, sinnitellä ja selviytyä. Monesti siihen on oppinut koko elämän ajan: olemaan se, johon voi luottaa ja tukeutua, vaikka sitten omalla kustannuksella.

Mutta onko sinulla paikkaa, jossa saat itse olla tarvitseva ja hukassa?