Jos tuntematon ahdistaa ja maailma tuntuu uhkaavalta

Tässä artikkelissa kirjoitan siitä, miten löytää turvaa, kun tuntematon ahdistaa ja muutokset tuntuvat vaikeilta.

Silloin kun on kaikkein vaikeinta, tekee mieli käpertyä piiloon. Ehkä väistellä muita ihmisiä, eikä varsinkaan tehdä mitään sellaista, mikä vaatisi itseltä uskallusta kokeilla jotakin uutta. Miten silti ottaa askelia kohti muutosta, kurottaa muita kohti tai pyytää siihen apua?

Ja kun myös maailmassa aivan aidosti tapahtuu uhkaavia ja pelottavia asioita, on vielä vaikeampi kohdata niitä kaikkia.

Ahdistunut mieli kaipaa kaikkein eniten turvaa. Silloin kaikki uusi ja tuntematon voi tuntua uhkaavalta, ja muutos pelottavalta.

Kuka vetää sinun rajasi?

Tässä artikkelissa puhun rajoista ja tarpeista. Rajojen vetäminen auttaa välttämään ylimääräistä kuormitusta, mutta ilman omien tarpeiden tunnistamista on vaikea oivaltaa, missä rajojen pitäisi kulkea.

Tiedätkö, miltä tuntuu sanoa ”Tämä ei käy”?

Joskus on niin helppo sietää enemmän kuin pitäisi. Tehdä vähän enemmän kuin jaksaisi. Auttaa vielä kerran, antaa vähän lisää. Samalla toivoa että kiitos ja palkkio vielä lopulta tulee, kun venyy vähän enemmän.

Mutta jos sitä kiitosta ei koskaan kuulu, alkaa väkisinkin kaihertaa. Miettiä, mikä itsessä on vikana, jos ei koskaan jää saamapuolelle. Kauanko pitää jaksaa?

Tunteiden käsittely ei ole sama asia kuin niissä vellominen

Tässä artikkelissa pohdiskelen miksi tunteiden käsittely on tärkeää, ja miten se eroaa tunteissa vellomisesta.

Viime aikoina olen nähnyt useita uutisjuttuja, joissa kauhistellaan nykypäivän liiallista tunteissa vellomista. Esimerkiksi on sanottu, että työterveyslääkärien vastaanotoille kerääntyy tunteissaan pyöriskeleviä ihmisiä, jotka ruuhkauttavat turhaan palveluja.

Lienee sanomattakin selvää, että en ole samaa mieltä. Voisiko olla, että nämä ihmiset tarvitsevat oikeasti apua? Että kuormitus ja tunnetaakka kerta kaikkiaan ovat käyneet sietämättömiksi, ja niiden kanssa ei enää selviä yksin?

Se vaikea asia, joka painaa mieltä

Tiedätkö sen asian jota et missään tapauksessa haluaisi tunnustaa kellekään, mutta joka painaa jatkuvasti mieltä?

Saatat pelätä esimerkiksi tuomituksi tulemista, sitä että asioiden ääneen sanominen tekee niistä totta, tai että joidenkin asioiden myöntäminen on lopultakin todiste omasta kelpaamattomuudesta, vääränlaisuudesta tai hulluudesta.

Kaikki nämä pelot ovat hyvin ymmärrettäviä. Silti ne usein kasvavat omassa mielessä kokoaan suuremmiksi möröiksi.

Miten päästä eroon ahdistuksesta

Rintaa puristaa, hengittäminen on vaikeaa. Mielessä vellovat ahdistuneet ajatukset. Mikään mielikuva- tai hengitysharjoitus ei auta, keho tuntuu lamaantuneelta eikä ulospääsyä tunnu olevan.

Esimerkiksi tällaiselta ahdistus voi tuntua. Tuntemukset ovat hyvin kehollisia ja kokonaisvaltaisia, mutta usein ensimmäinen reaktio on sulkea keholliset tuntemukset pois ja keskittyä suorittamaan sitä, mitä milloinkin on meneillään.

Trauman hoitaminen vaatii luottamusta

Miten luottaa ihmisiin, kun perusturvallisuus on järkkynyt?

Trauman seurauksena on tavallista, että luottamus muihin ihmisiin heikkenee. Jos on tullut satutetuksi ja petetyksi, on luonnollista suhtautua varauksella muihin.

Sitä saattaa olla vetäytynyt ja varovainen, ja muihin turvautuminen muuttuu miltei mahdottomaksi. Yksin pärjäämisen tarve korostuu. 

Mistä valoa pimeyteen

Joka aamu sä odotat jostain merkkiä sulle saapuvaa
Sä et näe enää valoa missään, katselet metsää kaatuvaa

Yllä lainattu kappale PMMP:n ja Kuumaan Haloo kertoo pimeästä ja kivusta. Mikä on se merkki, joka tarvitaan, kun ei näe enää valoa missään?

Tämä biisi on viime aikoina soinut paljon päässä, sillä olen asiakastyössäni sitä soittanut ja laulanut. Synkissä tunnelmissa liikkuvien lyriikoiden vastapainona kappale on nopeatempoinen ja jopa hilpeä.

Riippuu kuulijasta, miten sen kokee. Ehkä jännite musiikin päällimmäisen fiiliksen ja lyriikoiden välillä onkin juuri se, joka auttaa lähestymään kaikkea sitä vaikeaa?

Käsi, joka pitelee peilinsirpaletta, josta heijastuu silmä.

Parantaako terapia?

Mitä oikeastaan tarkoitetaan mielenterveysongelmista parantumisella?

Terveydenhuollossa potilaille asetetaan diagnoosit ja tarjotaan niihin sopivia hoitoja, kuten terapiaa. Sanalla potilas on kuitenkin tietynlainen kaiku.

Jos ihmistä kohdellaan potilaana, millaisin silmin hänet nähdään? Nähdäänkö ihminen vai diagnoosi?

Monesti jos on pitkään kärsinyt mielenterveysongelmista, ja etenkin jos tie terapiaan tai avun piiriin ylipäätään on ollut pitkä, sitä on alkanut itsekin sisäistää potilaan roolin. Sen, että on jotenkin rikkinäinen tai viallinen.

Onko terapiaan tulijalla silloin toivoa?