Välillä omia hallitsemattomia tunteitaan säikähtää itsekin.

Tunneryöpsähdys iskee varoittamatta, ja yhtäkkiä voi löytää itsensä raivoissaan paiskomasta rikkinäistä paistinlastaa lattialle ja huutamasta perheenjäsenille, koska lasta hajosi kesken ruuanlaiton, ja nyt tomaattikastiketta on joka paikassa eikä kukaan edes auta.

Mikä minussa on vikana, saatat ajatella, jos tunnistat kokeneesi jotain samankaltaista.

Ei mikään!

Kun tuntuu pahalta, on hyvä ymmärtää, että kaikki ei aina ole sitä miltä tuntuu. Yhtä tärkeä on tietää, että kaikki tunteet ovat totta.

Ristiriitaistako?

Jos vaikka tuntuu, että ei ole rakastettava tai arvokas, tai että elämä ei koskaan muutu paremmaksi, tai vaikkapa että ei ole hyvä omassa työssään, on ihan totta, että tuntuu siltä.

Jos etsit keinoja päästä irti suorittamisesta, olet varmaan elänyt pitkään tai ehkä jopa koko elämäsi niin, että koko ajan täytyy saada jotain aikaiseksi.

Ehkä ympäristö vaatii jatkuvaa suorittamista, tai ehkä itse jopa huomaamattasi kohtelet itseäsi vaativasti. Monesti itseä kohtaan suunnattu vaativuus tuntuu itse asiassa aivan kohtuulliselta – sitähän tekee vain sen, mitä on pakko, vaikka vähän uuvuttaakin.

Tässä radikaali ajatus: Entä jos ei ole pakko? Mitä jos sallisit itsesi vaan olla? 

Tiedät kai tunteen, kun olo on niin kuormittunut, että mikä tahansa vastoinkäyminen katkaisee kamelin selän. Ehkä mielessä häälyy vielä joku kirittäjä joka kuiskii jaksaa jaksaa, vaikka ei mitenkään jaksaisi.

Näissä tilanteissa sen tuntee konkreettisesti, kuinka stressi kerääntyy ja kasaantuu. Eikä sen purkaminen ole helppoa, kun aikaa ja tilaa levolle ei tunnu olevan. 

Joskus kerta kaikkiaan napsahtaa, ja lähipiiri saattaa joutua todistamaan lyhyttä pinnaa. Paineen purkautuminen läheisten päälle ei kuitenkaan varsinaisesti helpota kuormitusta, ennemminkin sitä seuraava syyllisyys lisää stressiä.

Moni on pitkään etsinyt keinoja rentoutua ja rauhoittaa hermostoaan, ehkä kerännytkin jo paljon erilaisia työkaluja ja silti olo on kuormittunut ja stressaantunut.

Ehkä se on tuttua sinullekin?

Kun puhutaan stressistä, usein törmää sanapariin hermoston rauhoittaminen. On puhe lepohermostosta ja vagus-hermosta, ja annetaan neuvoja ja harjoituksia niiden aktivoimiseksi, jotta stressireaktiot rauhoittuisivat.

Näistähän minäkin usein puhun, minkä varmasti olet huomannut, jos olet pidempään seurannut juttujani.

Rentoutuminen itsessään ei kuitenkaan läheskään aina pidemmän päälle riitä. Stressi tosiaan saa hermoston ylikierroksille ja silloin tarvitaan tapoja rauhoittaa sitä. Siinä ei kuitenkaan ole koko totuus.

Älä usko lauluihin.

Apulannan Valot pimeyksien reunoilla -kappaleen mukaan nimittäin ne voi saada sut kaivelemaan asioita joilta mielesi koittaa sua suojella.

Niinhän siinä voi käydä että musiikki vie mielen sellaisiin syövereihin, mihin ei ollenkaan ollut tarkoitus mennä. Kun pinnan alla on vaikeita asioita, sinne pääseminen on lopulta kuitenkin esimerkiksi avartavaa, oivaltavaa, helpottavaa tai lohduttavaa.

Itse kukin varmaan joskus toivoo, että joku toinen ymmärtäisi paremmin. Onko vika itsessä, kun ei tule kuulluksi?

Vuorovaikutus ei ole helppoa, väärinymmärryksiä sattuu ja jokaisella on omat ongelmansa, jotka saattavat haitata toisen kuuntelua.

Eikä sitä aina ymmärrä oikein omaa itseäänkään. Silloin toisille puhuminen parhaimmillaan auttaa avaamaan omaa ajattelua itsellekin, ja toisen ihmisen kanssa ongelmien peilaaminen auttaa löytämään uusia näkökulmia.

Puhuminen on kuitenkin joskus vaikeaa. Voi olla vaikea tarttua varsinaiseen aiheeseen ja kertoa mitä oikeasti ajattelee. Oikeiden sanojen löytäminen on haastavaa, ja voi pelätä sanovansa jotain väärin, että ei tule kuulluksi.

Valmennusasiakkaani kärsivät usein uupumuksesta, ja tunnistavat itsessään jatkuvan hermostollisen ylivireystilan. Tyypillisesti heillä on jo minun vastaanotolleni tullessaan käytössään monia erilaisia harjoituksia ja keinoja hermoston rauhoittamiseen, mutta kierrokset eivät silti pääse laskemaan. Miksi hermosto ei rauhoitu?

Mikä siis mättää?