Jätätkö usein asioita tekemättä, koska pelkäät epäonnistuvasi? Jotain uutta kokeilematta, koska et osaa? Jos epäonnistumisen pelko istuu olkapäälläsi estelemässä sinua, jää paljon asioita helposti kokematta.
Osaamattomuuteen voi liittyä häpeää, epävarmuutta tai pelkoa siitä että tulee naurunalaiseksi, eikä omien ajatusten rajoittavuutta aina edes itse huomaa. Epäonnistumiseen liittyviä hankalia tunteita voi kuitenkin opetella kääntämään kokeilunhaluksi, iloksi ja leikkisyydeksi.
Onko sinulla tapana jäädä miettimään ja arpomaan oikeita ratkaisuja? Ei arvoituksiin vaan elämänvalintoihin liittyen. Pitäisikö ryhtyä tuohon ihmissuhteeseen tai lähteä tästä suhteesta, hakea uutta työtä vai jäädä tähän nykyiseen, muuttaa tai alkaa opiskella…
Isoja valintoja on valtavasti, ja vielä enemmän pienempiä. Kun päätökset ovat suuria ja tärkeitä, voi olla vaikea tehdä valintaa ollenkaan. Ehkä jäät miettimään uuteen työhön hakeutumista loputtomasti, mutta et koskaan ota konkreettisia askelia sen eteen. Tai valitset sen työn, joka tuntuu järkevämmältä ja hyväksyttävämmältä, ohittaen sen pienen äänen, joka ajatteli jotakin muuta. Tai ajaudut siihen, mitä tarjotaan, miettimättä enempää mitä itse haluat.
Yhteistä näille kaikille tilanteille on se, että et kuuntele itseäsi ja sitä, mitä itse todella haluat.
Miksi et?
Kun on yrittänyt muuttua, kasvaa ja kehittyä ihmisenä pitkään, voi helposti uupua yrittämiseen ja tuskastua siihen, ettei ole vieläkään siellä, missä haluaisi olla. Kun samat vanhat möröt ja pelot palaavat kummittelemaan, tekee mieli heittää hanskat tiskiin – varsinkin jos ”kaikki muut” näyttävät pääsevän pidemmälle ja vieläpä helpommin.
Mitä tapahtuu, kun joku on yllättäen kanssasi eri mieltä? Onko sinun helppo puolustaa omaa mielipidettäsi ja näkökulmaasi, vai tekisikö mieluummin mieli sulautua seinään ja kadota paikalta?
Jos sinulle on tuttua se, että ajatukset hajoavat ja on vaikea saada enää sanaa suusta, veikkaan että välttelet väittelyitä ja jätät mieluummin mielipiteesi sanomatta kuin pyrit puolustamaan niitä.
Herkkyydessä ja sopuisuudessa ei ole tietenkään mitään vikaa. Sinunkin mielipiteesi ja näkemyksesi ovat kuitenkin arvokkaita, ja ne ansaitsevat tulla kuulluiksi.
Yllätyin hiljattain kun tuskailin eräässä Facebook-ryhmässä senhetkisiä tunnelmiani. Asiat tuntuivat kaatuvan päälle ja suoraan sanoen vastustin ja välttelin kaikkea rakentavaa ja eteenpäin vievää.
Kuulostaa aika rasittavalta vai mitä?
Vaikeat tunteethan pitää piilottaa muilta ja varoa kaatamasta niitä muiden niskaan, eihän sellaista kukaan jaksa. Lapsena monet ovat jo oppineet, että hyväntuulisena ja iloisena tulee hyväksytyksi – kiukkua, pelkoa tai pettymystä sen sijaan ei kestä kukaan.
Onko sinulle käynyt niin, että olet viettänyt hauskan illan esimerkiksi työporukassa, ollut vapaasti oma itsesi, ja seuraavana päivänä iskee morkkis? Muistelet hermostuneena mitä tulikaan tehtyä ja sanottua. Kaikki tietysti kietoutuu siihen perinteiseen ajatukseen: Mitä ne ajattelivat minusta?
Sen murehtimiseen ja miettimiseen on helppo upottaa päiväkausia. Vaikka kukaan ei edes sanoisi mitään tai käyttäytyisi eri tavalla sinua kohtaan myöhemmin, saatat silti syytellä itseäsi siitä, että olit niin avoimesti oma itsesi. Mitä jos se kostautuu?
Muistatko sen mokan, jonka teit vuosia sitten, ja jota muistellessa vieläkin hävettää? Jota ajatellessa tekee edelleen mieli painua maan alle.
Kun nyt vuosia myöhemmin se tilanne palaa mieleen, saatat harmitella miten saatoitkin toimia niin typerästi. Vaikka et ajattelekaan asiaa enää niin usein, se saattaa silti vaikuttaa siihen miten toimit muiden ihmisten seurassa, etenkin jos he olivat silloin paikalla. Samankaltainen tilannekin saattaa laukaista ahdistusta tai saada sinut vaikenemaan ettet vaan möläyttäisi mitään.
Eräällä ystävälläni on tapana murehtia menneitä mokiaan. Hän kertoi, että häpeää herättävät teot ja sanat tuntuvat kuin polttomerkiltä: Ne määrittelevät häntä tavalla, joka tuntuu vielä vuosienkin jälkeen.
Mietitkö usein, että pitäisi pystyä parempaan?
Siihen mihin kaikki muutkin: Ne, joilla koti on aina siisti, ovat aina ajoissa, eivät jätä asioita hoitamatta ja lisäksi leipovat pullaa kaikkiin kokouksiin, muistavat kaikki syntymäpäivät eivätkä koskaan hermostu.
Järjellä ajateltuna kukaan ei oikeasti ole tällainen, mutta odotukset siitä, millainen pitäisi olla voivat olla hyvin vahvoja. Ja aina, kun oma suoritus menee riman alta, seuraa itsesyytöksiä ja epämääräistä syyllisyyttä. Sitä saattaa toivoa olevansa toisenlainen – sellainen, joka ansaitsee kunnioitusta ja hyväksyntää.
Samaan aikaan varmaankin olet sitä mieltä, että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita, eikä siinä ole mitään ristiriitaa. Totta kaikki muut kelpaavat sellaisena kuin ovat, ainoastaan sinun pitäisi olla toisenlainen.
Minua vaivasi vuosia selittämätön selkäkipu, kramppi toisen lapaluun alla. Pahimmassa vaiheessa koko selkäni oli aivan jumissa, ravasin lääkärissä ja osteopaatilla ja söin lihasrelaksantteja, mutta vaiva ei hellittänyt kuin hetkeksi. Lopulta se vaipui jostain syystä itsekseen taka-alalle palatakseen myöhemmin taas uudelleen.
Siinä pahimmassa vaiheessa etsin syitä vain fyysiseltä puolelta tajuamatta, että elin samaan aikaan henkisesti valtavan kuormittavaa aikaa.
Keho on viisaampi kuin huomaammekaan. Tunteet ja ajatukset näkyvät aina kehossa tavalla tai toisella.
”Elämä on tässä ja nyt”, ne sanovat, ”kadut myöhemmin ettet ollut läsnä. Nauti hetkestä!”
Ihan niin kuin et tietäisi. Tunnet ajan valuvan sormien välistä, kun mietit miten selviät tästäkin päivästä. Voin kuvitella, miten raskaan työpäivän jälkeen päiväkodin pihalla on vastassa ikävöivä ja vaativa lapsi, jonka kuljettamisessa kotiin olisi ainekset sketsisarjaan, paitsi että siinä ei ole mitään hauskaa. Tiedossa toisen työpäivän verran ruoanlaittoa, kaupassakäyntiä ja harrastuksia… kunnes kaadut rättiväsyneenä illalla sänkyyn seuraavan päivän todo-listaa mielessäsi läpikäyden.
Missä välissä siitä hetkestä pitäisi muka nauttia?
