Tässä artikkelissa puhun rajoista ja tarpeista. Rajojen vetäminen auttaa välttämään ylimääräistä kuormitusta, mutta ilman omien tarpeiden tunnistamista on vaikea oivaltaa, missä rajojen pitäisi kulkea.

Tiedätkö, miltä tuntuu sanoa ”Tämä ei käy”?

Joskus on niin helppo sietää enemmän kuin pitäisi. Tehdä vähän enemmän kuin jaksaisi. Auttaa vielä kerran, antaa vähän lisää. Samalla toivoa että kiitos ja palkkio vielä lopulta tulee, kun venyy vähän enemmän.

Mutta jos sitä kiitosta ei koskaan kuulu, alkaa väkisinkin kaihertaa. Miettiä, mikä itsessä on vikana, jos ei koskaan jää saamapuolelle. Kauanko pitää jaksaa?

Tässä artikkelissa pohdiskelen miksi tunteiden käsittely on tärkeää, ja miten se eroaa tunteissa vellomisesta.

Viime aikoina olen nähnyt useita uutisjuttuja, joissa kauhistellaan nykypäivän liiallista tunteissa vellomista. Esimerkiksi on sanottu, että työterveyslääkärien vastaanotoille kerääntyy tunteissaan pyöriskeleviä ihmisiä, jotka ruuhkauttavat turhaan palveluja.

Lienee sanomattakin selvää, että en ole samaa mieltä. Voisiko olla, että nämä ihmiset tarvitsevat oikeasti apua? Että kuormitus ja tunnetaakka kerta kaikkiaan ovat käyneet sietämättömiksi, ja niiden kanssa ei enää selviä yksin?

”En ole uskaltanut kertoa näistä ajatuksista vanhemmille”
”Äiti luulee, että mulla on kavereita koulussa mutta oon aina yksin”
”Juttelen ChatGPT:n kanssa kun ahdistaa”

Esimerkiksi tällaisia asioita olen nähnyt nuorten sanovan, kun olen pitänyt vapaa-ajallani seuraa lähipiirin nuorille pelipalvelimilla. Aivan vieraankin, nimettömän aikuisen läsnäolo netissä saattaa saada nuoret kertomaan, että asiat eivät ole hyvin.

Kunpa saisimme kopin kaikista huonosti voivista nuorista!

Kun on rankkaa, palautuminen on tärkeää, vai mitä?

Heittäytyä sohvalle ja ottaa iisisti, rentoutua ja niin edelleen.

Silti voi käydä niin, että vaikka kuinka pyrkii rentoutumaaan ja palautumaan, ei uni iltaisin tule ja katastrofit alkavat pyöriä mielessä.

Jos se sohvalla pötköttely nyt alun alkaenkaan onnistui?

Välillä omia hallitsemattomia tunteitaan säikähtää itsekin.

Tunneryöpsähdys iskee varoittamatta, ja yhtäkkiä voi löytää itsensä raivoissaan paiskomasta rikkinäistä paistinlastaa lattialle ja huutamasta perheenjäsenille, koska lasta hajosi kesken ruuanlaiton, ja nyt tomaattikastiketta on joka paikassa eikä kukaan edes auta.

Mikä minussa on vikana, saatat ajatella, jos tunnistat kokeneesi jotain samankaltaista.

Ei mikään!

Kun tuntuu pahalta, on hyvä ymmärtää, että kaikki ei aina ole sitä miltä tuntuu. Yhtä tärkeä on tietää, että kaikki tunteet ovat totta.

Ristiriitaistako?

Jos vaikka tuntuu, että ei ole rakastettava tai arvokas, tai että elämä ei koskaan muutu paremmaksi, tai vaikkapa että ei ole hyvä omassa työssään, on ihan totta, että tuntuu siltä.

Jos etsit keinoja päästä irti suorittamisesta, olet varmaan elänyt pitkään tai ehkä jopa koko elämäsi niin, että koko ajan täytyy saada jotain aikaiseksi.

Ehkä ympäristö vaatii jatkuvaa suorittamista, tai ehkä itse jopa huomaamattasi kohtelet itseäsi vaativasti. Monesti itseä kohtaan suunnattu vaativuus tuntuu itse asiassa aivan kohtuulliselta – sitähän tekee vain sen, mitä on pakko, vaikka vähän uuvuttaakin.

Tässä radikaali ajatus: Entä jos ei ole pakko? Mitä jos sallisit itsesi vaan olla? 

Tiedät kai tunteen, kun olo on niin kuormittunut, että mikä tahansa vastoinkäyminen katkaisee kamelin selän. Ehkä mielessä häälyy vielä joku kirittäjä joka kuiskii jaksaa jaksaa, vaikka ei mitenkään jaksaisi.

Näissä tilanteissa sen tuntee konkreettisesti, kuinka stressi kerääntyy ja kasaantuu. Eikä sen purkaminen ole helppoa, kun aikaa ja tilaa levolle ei tunnu olevan. 

Joskus kerta kaikkiaan napsahtaa, ja lähipiiri saattaa joutua todistamaan lyhyttä pinnaa. Paineen purkautuminen läheisten päälle ei kuitenkaan varsinaisesti helpota kuormitusta, ennemminkin sitä seuraava syyllisyys lisää stressiä.

Moni on pitkään etsinyt keinoja rentoutua ja rauhoittaa hermostoaan, ehkä kerännytkin jo paljon erilaisia työkaluja ja silti olo on kuormittunut ja stressaantunut.

Ehkä se on tuttua sinullekin?

Kun puhutaan stressistä, usein törmää sanapariin hermoston rauhoittaminen. On puhe lepohermostosta ja vagus-hermosta, ja annetaan neuvoja ja harjoituksia niiden aktivoimiseksi, jotta stressireaktiot rauhoittuisivat.

Näistähän minäkin usein puhun, minkä varmasti olet huomannut, jos olet pidempään seurannut juttujani.

Rentoutuminen itsessään ei kuitenkaan läheskään aina pidemmän päälle riitä. Stressi tosiaan saa hermoston ylikierroksille ja silloin tarvitaan tapoja rauhoittaa sitä. Siinä ei kuitenkaan ole koko totuus.