Ajatusmylly käynnistyy heti aamusta. Kaikki ongelmat, kaikki toivottomuus ja tuska. Kaikki se hankala, mitä ajatellen kävi illalla nukkumaan.
Ja siihen päälle uutiset, some ja muu hälinä. Ei ihme, jos ahdistaa.
Ajatusmylly käynnistyy heti aamusta. Kaikki ongelmat, kaikki toivottomuus ja tuska. Kaikki se hankala, mitä ajatellen kävi illalla nukkumaan.
Ja siihen päälle uutiset, some ja muu hälinä. Ei ihme, jos ahdistaa.
Ajatusmylly käynnistyy heti aamusta. Kaikki ongelmat, kaikki toivottomuus ja tuska. Kaikki se hankala, mitä ajatellen kävi illalla nukkumaan.
Ja siihen päälle uutiset, some ja muu hälinä. Ei ihme, jos ahdistaa.
Näinä aikoina uutisten seuraaminen ei ole helppoa. Päivittäin saamme kuulla asioita, jotka järkyttävät ja ahdistavat. Jos olo on jo valmiiksikin vaikea, ei ihme jos tekee mieli käpertyä peiton alle piiloon näiltä asioilta.
”En ole uskaltanut kertoa näistä ajatuksista vanhemmille”
”Äiti luulee, että mulla on kavereita koulussa mutta oon aina yksin”
”Juttelen ChatGPT:n kanssa kun ahdistaa”
Esimerkiksi tällaisia asioita olen nähnyt nuorten sanovan, kun olen pitänyt vapaa-ajallani seuraa lähipiirin nuorille pelipalvelimilla. Aivan vieraankin, nimettömän aikuisen läsnäolo netissä saattaa saada nuoret kertomaan, että asiat eivät ole hyvin.
Kunpa saisimme kopin kaikista huonosti voivista nuorista!
Muutosten tekeminen elämään aiheuttaa helposti kärsimättömyyttä. Miksen ole jo perillä, moni kysyy. Ei Roomaakaan rakennettu yhdessä päivässä, vai miten se sanonta menee?
Oli miten oli, totta se on.
Jokin tässä nykyisessä maailmanmenossa houkuttelee hankkimaan isoja tuloksia nopeasti, ole kyse sitten rahasta, lihaksista, painosta tai mistä vain. Pitäisi puskea, heittäytyä ja voittaa.
Vastustan tätä kaikkea. Tulipahan sanottua.
Sen lisäksi, että tällainen mielenmaisema usein johtaa uupumukseen, se ei kerta kaikkiaan toimi. Tavoite karkaa jatkuvasti käsistä, eivätkä tulokset ole kestäviä.
Juttelin asiakkaani kanssa hiljattain elämää rajoittavasta ahdistuksesta. Mitä kun oma mieli ei anna rauhoittua, keksii uhkakuvia ja rajoittaa toimintakykyä?
Monelta suunnalta kyseinen asiakas oli saanut ohjeeksi mm. erilaisia hengitysharjoituksia, mutta hän koki niiden vain pahentavan oloa.
Vaikka hengitysharjoituksista tosiaan on tutkitusti usein hyötyä ahdistuneisuuteen, ja pitkän uloshengityksen tiedetään rauhoittavan autonomista hermostoa, kaikissa tilanteissa hengitykseen keskittymisestä ei ole apua.
Kun on rankkaa, palautuminen on tärkeää, vai mitä?
Heittäytyä sohvalle ja ottaa iisisti, rentoutua ja niin edelleen.
Silti voi käydä niin, että vaikka kuinka pyrkii rentoutumaaan ja palautumaan, ei uni iltaisin tule ja katastrofit alkavat pyöriä mielessä.
Jos se sohvalla pötköttely nyt alun alkaenkaan onnistui?
Välillä omia hallitsemattomia tunteitaan säikähtää itsekin.
Tunneryöpsähdys iskee varoittamatta, ja yhtäkkiä voi löytää itsensä raivoissaan paiskomasta rikkinäistä paistinlastaa lattialle ja huutamasta perheenjäsenille, koska lasta hajosi kesken ruuanlaiton, ja nyt tomaattikastiketta on joka paikassa eikä kukaan edes auta.
Mikä minussa on vikana, saatat ajatella, jos tunnistat kokeneesi jotain samankaltaista.
Ei mikään!
Kun tuntuu pahalta, on hyvä ymmärtää, että kaikki ei aina ole sitä miltä tuntuu. Yhtä tärkeä on tietää, että kaikki tunteet ovat totta.
Ristiriitaistako?
Jos vaikka tuntuu, että ei ole rakastettava tai arvokas, tai että elämä ei koskaan muutu paremmaksi, tai vaikkapa että ei ole hyvä omassa työssään, on ihan totta, että tuntuu siltä.
Jos etsit keinoja päästä irti suorittamisesta, olet varmaan elänyt pitkään tai ehkä jopa koko elämäsi niin, että koko ajan täytyy saada jotain aikaiseksi.
Ehkä ympäristö vaatii jatkuvaa suorittamista, tai ehkä itse jopa huomaamattasi kohtelet itseäsi vaativasti. Monesti itseä kohtaan suunnattu vaativuus tuntuu itse asiassa aivan kohtuulliselta – sitähän tekee vain sen, mitä on pakko, vaikka vähän uuvuttaakin.
Tässä radikaali ajatus: Entä jos ei ole pakko? Mitä jos sallisit itsesi vaan olla?
Tiedät kai tunteen, kun olo on niin kuormittunut, että mikä tahansa vastoinkäyminen katkaisee kamelin selän. Ehkä mielessä häälyy vielä joku kirittäjä joka kuiskii jaksaa jaksaa, vaikka ei mitenkään jaksaisi.
Näissä tilanteissa sen tuntee konkreettisesti, kuinka stressi kerääntyy ja kasaantuu. Eikä sen purkaminen ole helppoa, kun aikaa ja tilaa levolle ei tunnu olevan.
Joskus kerta kaikkiaan napsahtaa, ja lähipiiri saattaa joutua todistamaan lyhyttä pinnaa. Paineen purkautuminen läheisten päälle ei kuitenkaan varsinaisesti helpota kuormitusta, ennemminkin sitä seuraava syyllisyys lisää stressiä.