Hengityksestä ja hyvinvoinnista puhutaan nykyään paljon. Hengitysharjoitukset lievittävät stressiä ja ahdistusta sekä auttavat rentoutumaan aktivoimalla kehon parasympaattista hermostoa – eli lepohermostoa. Hengitys ja hermosto ovat siis liitoksissa toisiinsa.

Erilaisia hengitysharjoituksia on kuitenkin valtava määrä, ja jokaisella on omat puolestapuhujansa. Mikä niistä on paras?

Millä tavalla olet tottunut saamaan asioita aikaan? Ehkä ajattelet, että kun toimit tietyllä tavalla, saat tiettyjä tuloksia. Syöt oikein, treenaat oikein, hoidat työsi tai opintosi oikein, elämä rullaa ja palkinto siintää tulevaisuudessa. 

Entä kun ei enää tunnukaan siltä, että suunta on oikea? Mielenterveys rakoilee, kuormitus ahdistaa, ehkä elämästä puuttuu mielekkyys. Kun päätyy hakemaan apua, kannattaa pitää varansa ettei suhtaudu omaan hyvinvointiinsa samalla kaavalla.

Netti on täynnä hyvinvointivinkkejä, joita on helppo päätyä suorittamaan samaan tapaan. Kun tekee tietyt hengitysharjoitukset, kirjoittaa kiitollisuuspäiväkirjaa tai meditoi tietyllä tavalla, ongelmat varmaankin ratkeavat. 

On täysin ymmärrettävää toivoa löytävänsä helppoja ja yksinkertaisia ratkaisuja, mutta hyvinvointi ja mielenterveys eivät kuitenkaan toimi niin suoraviivaisesti.

Ne sanovat että sinä riität. Esimerkiksi kaikenlaiset armollisuutta tarjoilevat valmentajat, terapeutit ja muut – minäkin. Kyllä sinä riität, ole itsellesi armollinen. 

Mutta entä kun se ei tunnu todelta?

Jos on loppuvuoden työt tai opinnot vielä tehtävänä, kotityöt levällään ja jouluvalmistelut hoitamatta, ja ainoa mihin pakottamatta pystyy on sohvalla lojuminen ja somen selaaminen. Miten se muka riittää?

Tunteiden ilmaiseminen ei pohjimmiltaan ole rauhallista keskustelua. Kuvittele taapero polkemassa jalkaa ja säestämässä kiukkuaan sanattomalla huudolla. On sanomattakin selvää, että kiukusta on kyse, vai mitä?

Jokaisella tunteella on omat ominaispiirteensä, ja yleisimmät perustunteet on helppo tunnistaa sanattomasta ilmaisusta. Esimerkiksi sekä vihaan että suruun voi liittyä kyyneliä, mutta niiden tuntuma on muuten erilainen.

Joskus kuulee sanottavan, että menneitä ei kannata kaivella. Että on parempi mennä eteenpäin ja jättää vanhat murheet taakseen.

Totta toinen puoli, sanoisin. Nimittäin jatkuva menneiden märehtiminen ei tosiaan vie eteenpäin, jos asian käsittely jää tuskailun tasolle ilman todellista kosketusta tilanteeseen liittyviin tunteisiin.

Toisaalta kaikista asioista ei pääse eteenpäin ilman niiden kohtaamista ja käsittelyä.

Kirjoitin vastikään someen että annetaan kaikkien tunteiden tuntua.

Entä kun ne tunteet ovat kestämättömiä? Kun mieli on täynnä sietämätöntä ahdistusta tai lähipiiri kavahtaa jokaista tunnepurkausta. Ja joku tulee sanomaan, että anna tunteiden tuntua. Onpa typerä ohje!

Minäpä avaan asiaa.

Tunteet ovat monesti hankalia kavereita. Ne sinkoilevat ja purskahtelevat hallitsemattomasti sinne tänne ja niitä yrittää painaa sivuun etteivät ne häiritsisi elämää. Tai ne muuttavat koko elämän värittömäksi ja ankeaksi eikä niistä saa otetta. Tai ehkä ne kulkevat mukana tiukasti pois pakattuina iloisen hymyn takana.

Yhteistä näille kaikille variaatioille on yritys päästä hankalista tunteista eroon. Ilman niitä kaikki olisi hyvin, saatat ajatella.

Tunteiden työntäminen pois ei kuitenkaan hävitä niitä mihinkään. Siksi tunnetyöskentelyn lähtökohdaksi on otettava tunteiden kohtaaminen.

Joskus elämästä tuntuu puuttuvan suunta. Ehkä tuntuu ettet tiedä mitä elämältäsi haluat, ja muutosta suuntaan tai toiseen on vaikea saada aikaan. Tiedät kuitenkin, ettet ole tyytyväinen nykytilanteeseen ja jotain ratkaisuja pitäisi tehdä.

Jumittava olo kätkee usein alleen tunteita, joita on vaikea kohdata. Seurauksena voi olla ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta, josta on vaikea päästä omin voimin irti.