Yllätyin hiljattain kun tuskailin eräässä Facebook-ryhmässä senhetkisiä tunnelmiani. Asiat tuntuivat kaatuvan päälle ja suoraan sanoen vastustin ja välttelin kaikkea rakentavaa ja eteenpäin vievää.
Kuulostaa aika rasittavalta vai mitä?
Vaikeat tunteethan pitää piilottaa muilta ja varoa kaatamasta niitä muiden niskaan, eihän sellaista kukaan jaksa. Lapsena monet ovat jo oppineet, että hyväntuulisena ja iloisena tulee hyväksytyksi – kiukkua, pelkoa tai pettymystä sen sijaan ei kestä kukaan.
Minkä lapsena oppii…
Näitä juttuja on saatettu oppia hyvinkin vaivihkaa. Lapsena kaatuessa aikuiset ovat ohjanneet takaisin leikkiin sanomalla iloisesti ”Ei sattunut!” tai tarjonneet herkkuja harhautukseksi harmeihin. Pahimmillaan ’kiukuttelusta’ on rangaistu.
Oppiihan sitä vähemmästäkin pitämään murheensa sisällään ja peittämään ne hymyillä. Aikuisenakin on moni kohdannut tuomitsevuutta tai tullut hylätyksi tavalla tai toisella näytettyään aitoja tunteitaan.
Mutta mitä jos hankalatkin tunteet voisi hyväksyä? Jos tulisit nähdyksi kaikkine tunteinesi? Ja vielä – jos se että olet avoimesti oma itsesi vaikeissakin hetkissä ei olisikaan itsekästä huomionhakua vaan itse asiassa monet ovat mielellään tukenasi?
Uusiakin temppuja voi oppia
Purkaessani omia olojani Facebookiin tiesin kyllä, että saisin kyseisestä ryhmästä empatiaa. Sitä en kuitenkaan odottanut, että saisin kiitoksia siitä, että avaan tunteitani ryhmään! Jäin miettimään, miten eri tavalla tunteita voikaan ilmaista. Miten saada tarvitsemaansa tukea ilman, että tahtomattaan kuormittaa muita ja tulee torjutuksi?
Ensimmäinen juttu on opetella huomaamaan ja tunnistamaan omia tunteita. Monesti vaikeat tunteet ovat sellaisia, että niistä on hankala saada kiinni. Voi olla epämääräistä ahdistusta, väsymystä, levottomuutta tai kärttyisyyttä. Ihan ensimmäisenä on hyvä ylipäätään huomata, että nyt on tämmöinen ei-kovin-hyvä olo, en olekaan ihan parhaimmillani.
Seuraavaksi: hyväksyminen. Opitut mallit ohjaavat usein välttelemään tunteita, mutta itse asiassa välttely on yksi parhaista keinoista pitää hankalasta olosta kiinni. Poissa näkyvistä, poissa mielestä ei ole toimiva tapa käsitellä tunteita. Sen huomaaminen ja hyväksyminen, että nyt vaan tuntuu tältä, vapauttaa välttelyyn kuluvaa energiaa.
Näkyviin naamion takaa
Jos opettelet huomaamaan ja hyväksymään hankalia tunteita ja oloja, on niiden kanssa helpompi myös tulla nähdyksi. Ei tarvitse yksin selvitä kaikkien tunteiden kanssa, vaan on täysin ok hakea apua ja tukea. Kun lähestyt muita avoimesti kertomalla, että minusta nyt tuntuu tältä, kohtaat todennäköisemmin positiivisia reaktioita, kuin jos yrität niellä tunteesi tai purskautat ne ilmoille hallitsemattomasti.
Lisävinkkinä vielä: Jos kerrot kuulijalle etukäteen, millaista vastausta tai apua odotat, hänen on helpompi reagoida toivomallasi tavalla. Itse alustin mainitsemani viestin sanomalla, että en pysty tällä hetkellä vastaanottamaan mitään neuvoja, että haluan vain purkaa nyt tunteita.
Mitä mieltä olet? Miten itse reagoisit, jos joku sanoisi sinulle jotenkin näin: ”Tiedän että tää ei ole rakentavaa, mä en nyt edes halua miettiä miten pääsen tästä eteenpäin mutta on pakko purkaa tätä asiaa, voisitko vaan kuunnella?”
PS. Vältän puhumasta negatiivisista tunteista, koska se helposti leimaa ne väistettäviksi ja torjuttaviksi. Kaikilla tunteilla on oma tehtävänsä, eikä mikään niistä ole itsessään toista parempi tai hyväksyttävämpi.
Musiikkiterapeuttina autan stressaantuneita, ahdistuneita sekä masentuneita, jotka kaipaavat kevyempää oloa ja lisää itseluottamusta. Tunnistatko itsesi?
